Etsi
  • Kaisa Siren

Kotkien komennossa

Päivitetty: touko 7

Teksti ja kuvat: Kaisa Sirén

Vielä 1970-luvulla merikotka oli yksi maamme uhanalaisimpia lintuja, kun pesiviä pareja oli jäljellä enää muutamia. Vuosikymmenien voimakkaat suojelutoimenpiteet pelastivat lajin ja tänään merikotka pesii jopa täällä Pohjoisimmassa Lapissa. Kaisa Sirén lähti kuvaamaan näitä majesteettisia lintuja Lokan tekoaltaalle.



Edessäni aukeaa valkoinen, silmän kantamattomiin ulottuva jääkansi. Jäätä riittää kilometri kaupalla ja hyvin kaukana, missä jää kohtaa maan, siintävät Koitelaisen tunturit. Tuijotan jääkenttää. Ei tapahdu mitään, ei kuulu mitään. Sitten tule yksinäinen lokki ja laskeutuu pelottomasti lähelle kattamaani kalapöytää. Kun jatkan tuijotusta, havaitsen hyvin kaukana kaksi mustaa pistettä. Tarkistus kiikarilla varmistaa, että pisteet ovat kaksi merikotkaa. Pian lokki saa seuraa korpeista. Se on hyvä merkki, sillä kotkat luottavat korppeihin ja siirtyvät vähän lähemmäs. Puolen tunnin odottelun jälkeen korppeja on jo tusinan verran ja etäisyydessä näkyy viisi kotkaa.


Olen Lokan tekoaltaalla n 220 km Napapiirin pohjoispuolella. Allas on Euroopan suurin ja viereisen Porttipahtaan altaan kanssa se muodostaa valtavan vesistön. Kun vesi vuonna 1967 nostettiin altaisiin, alle jäi monia kyliä sekä Euroopan laajin suoalue, Posoaapa. Nyt altaat tarjoavat elinkeinon ammattikalastajille sekä elinympäristön merikotkille, joita siellä pesii noin neljäkymmentä paria.


Olen tuijotellut lintuja, jääkenttää ja korppien nahistelua kohta tunnin verran, kun näytös alkaa. Kuin yhteisestä merkistä kaikki kotkat, kahdeksan yksilöä, säntäävät ilmaan ja tulevat kala-aterialle. Ne laskeutuvat alas jäälle kuin helikopterit, toiset syöksyvät ilmasta kohti kalaa kynnet ojennettuina ja nappaavat kalan vauhdissa mukaansa. Kotkat riitelevät kaloista, ne kieppuvat ilmassa toinen toisiinsa takertuneina tai riitelevät jäällä toisiaan potkien. Kotkia tulee lisää, parhaimmillaan näen neljätoista yksilöä yhtä aikaa. Tapahtumia on tiuhaan ja on pysyttävä valppaana jotta saa otettua valokuvia. Jäälle laskeutuva kotka on helppo saada terävänä ruutuun, koska sen liikkeet ovat hitaita. Sen sijaan syöksyvä kotka tulee korkealta näköpiirin ulkopuolelta ja on hyvin vaikeaa ennakoida sen liikesuuntaa tai minkä kalan se nappaa. Ainoastaan ilmaan lehahtava korppilauma paljastaa että kohta tulee syöksy.








Kun olin pikkutyttö, asuimme kesät mökillä Uudenkaupungin saaristossa. Olin jo silloin kiinnostunut linnuista ja tiesin, että merikotkia on ja niillä menee huonosti. Ikuinen haaveeni oli nähdä kotka lentämässä kesämökin yli. Sitä ei koskaan tapahtunut. Siksi tuntuu aivan uskomattomalta, että istun täällä Lapin perukoilla ja seuraan mitä hienointa luonnonnäytelmää, neljätoista merikotkaa nauttimassa niille tarjotusta kirjolohiateriasta aivan nenäni edessä. On nuoria lintuja ja komeita isoja vaaleita vanhoja lintuja. On monta rengastettua yksilöä, mutta myös renkaattomia nuoria. Ne ovat yleensä Venäjällä pesiviä lintuja jotka ovat ohikulkumatkalla pysähtyneet syömään helpon aterian. Suomen merikotkapesät tunnetaan hyvin tarkkaan ja pyrkimys on, että kakki pienet poikaset rengastetaan.


Tämä hengästyttävän hieno esitys kestää parisen tuntia. Sen jälkeen pöytä on putipuhdas ja linnut vetäytyvät kuin yhteisestä käskystä kauemmas. Näen edessäni taas aavan jääkentän ja kaukana, kaukana muutaman mustan pisteen. Korpitkin ovat häipyneet. On huhtikuun alku ja menee vielä monta viikkoa ennen kuin kotkat voivat kalastaa avovesillä. Ne ovat hurja nälkäisiä. Päätän tehdä uuden kattauksen ja kömmin ulos piilokojusta. Kun vedän kirjolohen ruodoilla täytettyä ahkiota kojun eteen, neljä lintua kiertelee pääni yläpuolella ja ikään kuin huutavat: ”Pidä kiirettä, maha kurnii.” Kotkat saavat ruokansa ja minä kuvani!






















66 katselukertaa