Teksti ja kuvat: Kaisa Sirén
Lennämme pikkukoneella Zimbabwen ilmatilassa. Parin tunnin jälkeen laskeudumme pomppien hiekkaiselle kiitoradalle aivan lähelle Hwangen kansallispuistoa. Puisto on tunnettu suurista norsulaumoistaan ja runsaista leijonista. Mutta vielä enemmän se on saanut huomiota salametsästystapauksesta, jossa amerikkalainen hammaslääkäri ampui Cecil-nimisen urosleijonan vuonna 2015, vain muutamaa kuukautta ennen meidän vierailuamme.
Olin kuullut leijonalaumoista, mutta suuremmat odotukset minulla oli Hwangen isoista norsulaumoista. Iltapäivän safariajelulla oppaamme on saanut tiedon leijonalaumasta. Ja jättipotti on luvassa; puun alla on yhteensä 32 leijonaa! Johtajauros on Bhubezi, joka on ottanut paikan Cecilin laumassa sen kuoleman jälkeen. Se makoilee rennosti nuorten urosten ja naaraiden kanssa. Oppaamme ajaa tarpeettoman lähelle laumaa ja oikeasti pelottaa. No voisivat hetkenä minä hyvänsä hypätä avojeeppiin. Mutta ne eivät välitä meistä tuon taivaallista. Makoilevat vaan, pyöriskelevät ruohossa, nahistelevat kevyesti keskenään, ja yksi jaksaa jopa raahautua vesikuopalle juomaan. On uskomatonta saada seurata tätä laumaa aivan lähietäisyydeltä, näitä savannien kuninkaita.
Bhubezi on hyvin paljon isänsä Cecilin näköinen. Sillä on todella komea tumma leijonanharja ja se ansaitsee kunnioitusta laumansa pomona. Se käy vuoroin tarkistamassa naaraitaan ja istuu välillä läähättämään niiden viereen. Bhubezin johtajuus on harvinaislaatuista, se on hyväksynyt kaikki muiden urosten poikaset johtajaksi tultuaan, yleensä uros tappaa muiden poikaset varmistaakseen omien geeniensä jatkumisen. Ehkä juuri se suuri sydän tekee laumasta niin leppoisan oloisen.
Oppaamme epäilee, että lauma tulee hajoamaan pian koska näin suurelle yhtenäiselle joukolle on vaikea metsästää tarpeeksi ruokaa. Mutta sen sijaan se kasvaakin yhdellä. Yhtäkkiä muutama naaras terästäytyy, pomppaa pystyyn ja lähtee juoksemaan poispäin. Ja kas, sieltä saapuu yksinäinen nuori naaras. Leijonat kohtaavat, puskevat toisiaan vasten ja hierovat kylkiään vastakkain. Ne ovat selvästikin tuttuja jo entuudestaan. Vain muutama ärähdys ja hampaiden irvistys ja naaras toivotetaan tervetulleeksi.
Seuraavaksi juomapaikalle saapuu isää väkeä. Valtava jono norsuja lähestyy leijonien takaa, lasken nopeasti 26 norsua mukaan lukien pieniä vastasyntyneitä. On mukava seurata pikkufantteja kylpemässä. Hwangessa ei ole luontaisia juomapaikkoja vaan vettä pumpataan maan uumenista aurinkovoimalla käyvillä pumpuilla. Kaikki eläimet täällä ovat riippuvaisia ihmisen avusta. Hwangessa elää noin 44 000 norsua ja se hipoo alueen sietokyvyn rajaa. Norsut eivät ainoastaan juo paljon, mutta syövät sitäkin enemmän ja pian edessä voi olla ruokapula. Norsut voivat olla jopa yli 300 eläimen laumoissa ja syövät kaiken mitä eteen tulee. Norsujen siirtäminen muihin puistoihin on kallista, eikä köyhällä maalla ole siihen varaa. On mielenkiintoista seurata miten Zimbabwe ratkaisee tämä norsukysymyksen. Toivottavasti ei ainakaan kuten Botswana, sallimalla trofeenmetsästyksen, joka tarkoittaa metsästystä esimerkiksi syöksyhampaiden tai taljan toivossa.
Cecil-leijona oli Hwangen kuuluisin asukas ja iso turistivetonaula. Kansallispuisto ei ole aidattu joten eläinten on helppo siirtyä ja houkutella sen ulkopuolelle. Näin Cecilinkin tapauksessa. Se houkuteltiin rajan toiselle puolelle ja ammuttiin kuoliaaksi jousella. Trofeenmetsästäjä maksoi luvasta laittomille oppaille 50 000$. Hwangen n. 500 leijonan kanta on niin hyvävoimainen, että vuosittain sallitaan 9 lupaa trofeenmetsästäjille puiston välittömässä läheisyydessä. Luvan hinta on korkea ja raha tervetullut lisä köyhään maahan. Mutta samalla se ruokkii salametsästystä ja asiakkaan voi olla vaikea tunnistaa onko metsästyspalvelua tarjoava oikealla asialla. Oxfordin yliopisto on tutkinut alueella leijonia vuodesta 1999 ja Cecil oli pannoitettu, ihmisiin tottunut tutkimuseläin joka sai surmansa trofeenmetsästäjän laukauksesta. Tutkija Andy Loveridge sanoo, että hän sallii tuon 9 kiintiöeläimen metsästyksen jos se on pakollista, mutta metsästyksen on tapahduttava sääntöjen mukaan ja eläintä kiduttamatta. Näin ei ollut Cecilin tapauksessa.
Viimeisenä Hwangen-iltana ajamme pimeässä ja näemme 6 leijonan ryhmän matkalla saalistamaan. Oppaamme mukaan Bhubezin lauma on hajonnut. En tiedä mitä Bhubezille ja sen laumalle tänä päivänä kuuluu. Netistä löydän tuoreimpana tarinan joka on kirjattu helmikuussa 2019. Bhubezi on nähty kansallispuiston alueella, mutta selvästikin jo elämänsä ehtoopuolella. Laihtunut ja voimattomasti liikkunut eläin oli 11-vuotiaana menettänyt elämän palon silmistään. Se ei enää ole laumanjohtaja, mutta on kuitenkin taistellut trofeenmetsästystä vastaan kiertämällä mahdolliset ansat ja houkuttimet. Toivottavasti se saa kokea luonnollisen arvokkaan kuoleman.
Comments