Moni varmaan ajattelee, että napapiirillä asuvana matkustaisi lomalle aina lämpimiin paikkoihin. No lähdin kyllä etelään, mutta sen sijaan paikkaan jossa ei ole lämmin ja lunta ja jäätä riittää. Pääsin matkustamaan Etelämantereelle helmikuun valojen aikaan 2019.
Odotin paljon tältä elämäni unelmamatkalta, niin henkisesti kuin valokuvauksellisesti. Oli jännittävää nähdä lumen paljous, tuhansia vuosia vanhaa jäätä sekä harvinaisia eläin- ja lintulajeja. Toiveeni oli, että realististen luontokuvien lisäksi pystyisin kuvaamaan myös taiteellisempaa, ei niin esittävää materiaalia. Halusin päästä sisään jään abstrakteihin linjoihin, kuvioihin ja muotoihin.
Olin koko matkan suuren ihmetyksen vallassa, Koko mantereen, jäätiköiden ja jäävuorien mittakaava on hurja. Niitä ei pysty käsittelemään eikä sanoin kuvaamaan. Niiden valokuvaaminen ja koon esittäminen on erittäin haastavaa. Usein laivan kannella pidättelin hengitystä kun kerrostalon kokoinen jäävuori purjehti ohi. Perinteisten luontokuvien saaminen Etelämantereelta on suhteellisen helppoa, mutta itse halusin saada aikaiseksi jotain syvempää ja merkityksellisempää. Se tarkoitti mukavuusalueelta poistumista. Pakollisten matkamuistokuvien jälkeen halusin keskittyä taiteellisempaan, impressionistiseen ja maalaukselliseen kuvaan. Mutta oli todella vaikeaa olla ottamatta sitä perinteistä ja päästää irti. Tuntui, että kauneuden keskellä pitää yrittää vaan kuvata sitä kauneutta, ihan vaan varmuuden vuoksi.
Päivien edetessä otin tuhansia valokuvia; koristeellista lunta, turkoosia jäätä, leopardihylkeitä, valaita, pingviinejä ja lisää lunta ja jäätä. Kaikki kohtaamiset, oli se sitten hylje, valas tai jäävuori tuntui tarkoitukselliselta ja kerran-elämässä-kokemukselta. Paljon kuvia mutta näppituntumalta ei mitään aivan ihmeellisen hyvää kuvaa. Eräänä iltana laivamme saavutti massiivisen jäävuoren. Se oli 30 kilometriä leveä ja lohjennut suuresta jäähyllystä. Ilmaston lämpenemisen vuoksi nämä suuret, noin Ranskan valtion kokoiset jäähyllyt ovat alkaneet lohkeilemaan mereen ja sulamaan. Tämä kohtaaminen lopulta avasi silmäni. Tämä paikka on niin valtava, vaikuttava ja kunnioitusta herättävä, ettei sitä voi ymmärtää eikä valokuvata. Minun tulee keskittyä pieniin yksityiskohtiin, jäävuorten lohkeamiin, jään sinisen väriin ja auringonlaskun punaan. Olin laivan kannella aivan viimeiseen valoon saakka ja vihdoin sain aikaan myös abstraktia kuvaa .
Ja kuten aina, myös tämä matka loppui liian aikaisin, jättäen tunteen että vielä niin paljon jäi kuvaamatta. Etelämanner on enemmän kuin ihmeellinen ja ensi kerralla, jos sellainen tulisi, tiedän heti mihin keskittyä.
