© 2019 Valokuvaaja Kaisa Sirén. 

Lappilainen valokuvaaja. 

Vuopajantie 15, 96400 Rovaniemi, +358-40 776 9706, kuva@kaisasiren.fi. Y-tunnus 1751842-0

Etsi
  • Kaisa Siren

Kirjeitä Kamchatkan karhuilta

Teksti ja kuvat Kaisa Sirén


Kumivene lähestyy Kuriilijärven rantaa, ja hetkessä ymmärrän, että rantautumispaikassamme makoilee kuusi karhua. Mitä tehdä? Odotammeko niiden häipyvän vai haemmeko toisen paikan? Pian tajuan, että suuntaamme juuri siihen missä karhut loikoilevat, mutta hitaasti ne väistyvät takavasemmalle meidän tieltämme.

Tälle rannalle saavuimme ensimmäisenä kuvauspäivänä. Vastassa oli 6 karhua.

Rantaudumme, kahdeksan valokuvaajaa, venäläinen matkanjohtajamme ja kaksi aseistettua puistonvartijaa. Karhut ovat hävinneet rantapusikkoon, mutta ilmaantuvat kohta 50 metriä kauempana joenrannassa ja alkavat suunnitella kalastusta. Sillä aikaa kun vartijat piirtävät hiekkaan 6x6metrin alueen meille kuvaajille ja pystyttävät retkituolit, karhuja saapuu lisää kalastusalueelle. Tätä hetkeä olen odottanut yli vuoden. Todellakin, olen Venäjällä, Kamchatkan niemimaalla, yhdessä maailman parhaista paikoista, jossa voi valokuvata karhuja luonnossa niiden omissa puuhissaan.


Olemme kaukana idässä. Ensin lensimme noin yhdeksän tuntia Moskovasta Petropavlovskiin, Kamchatkan pääkaupunkiin ja sieltä pari tuntia helikopterilla Kuriilinjärvelle kansallispuiston. Telttaleiristä vielä puolituntia kumiveneellä kalastuspaikalle, ja show voi alkaa. Ja minkälainen se onkaan!




Ensimmäisenä iltana seuraamme suurta ja kohtuullisen laiskaa urosta, joka makaa elottoman näköisenä rantahietikolla. Yht’ äkkiä se kuitenkin syöksähtelee täydellä vauhdilla veteen ja melkein joka kerta nappaa lohen hampaisiinsa. Sen seurana on muutama nuori uros, jotka vielä opettelevat lohenpyyntiä ja saavat useimmiten tulla tyhjin käsin takaisin rantaan.



Kuriilinjärven alue on hyvin sumista mikä tekee helikopterilennot epävarmoiksi mutta kuvaukset mielenkiintoisiksi.

Kuriilinjärven ”kotitulivuori” on Ilyinsky 1578metriä.

Kuvausasemamme Hakacina joen hiekkasärkällä 6x6 metrin alueella sai liikkua.

Karhuja tulee ja menee. Äkkiä meidän takaamme on nuori uros, joka istahtaa tuijottamaan meitä 20 metrin päähän, laittaa sitten makuulleen ja näyttää aivan takkahuoneen lattialla olevalta taljalta. Pian se ponkaisee pystyyn ja kiertää leirimme pusikon kautta ilmestyen taas 20 metrin päästä näkyvin. Sitten nuorukainen lähtee kalalle, mutta vanha pappa ei siitä pidä. Se syöksyy uimaan, ui vauhdilla kohti erauspoikaa ja jahtaa sen ylös vedestä. Erauksen suunta on suoraan meitä kohti. Nyt ei saa antaa pelolle valtaa, mutisen itsekseni. Kun pitkän objektiivin läpi katselee kahta kohti juoksevaa karhua, niin väkisinkin jää joku sydämenlyönti välistä. Mutta jahti loppuu saman tien, ja pulssini laskee. Ainakin hetkellisesti.



VanVan on Hakacina joen alfauros, joka lepäsi puoleenpäivään huohottaen, ja yht äkkiä muuttui dynaamiseksi ja erittäin nopeaksi kalastajaksi.

Kuriilinjärvi on yksi Tyynen valtameren tärkeimmistä lohen kutualueista. Kutukausi on juuri alkanut, ja lohi on noussut mereltä 80 kilometrin matkan järvelle, mutta ei vielä sen pieniin sivujokiin. Nälkäisille karhuille lohet ovat herkkua.


Ison uroskarhun uskomatonta hyppyvoimaa kalastaessa

Minne se lohi nyt katosi?

Turkkia pitää ravistella kesken juoksun

Välillä parhaista kalapaikoista syntyy pientä nokkapokkaa



Vasemmanpuoleinen nuori uros oli surkea kalastaja, mutta taitava nappaamaan lohen toisen suusta


Hakucina-joella kuvaamme kolme päivää. Säännöt ovat samat; 6x6 metrin alue, eväitä ei saa syödä, jos karhut ovat lähistöllä ja on noustava seisomaan, jos karhu kävelee läheltä ohi. Vartijamme ovat valppaita soihtuineen, ja me siis seisomme ja olemme syömättä suurimman osan aikaa. Parhaimmillaan 360 asteen näkökentässä on 13 tai jopa 15 karhua.


Saamme seurata vanhaa uroskarhua, joka painaa varmasti ainakin 450kg. Maalla se on erittäin hidasliikkeinen ja nukkuu iltapäivään saakka, mutta vedessä se on äärimmäisen nopea, ketterä ja elastinen. Näemme myös nuorten karhujen nahistelua lohista, ja pari kertaa joku onnistuu viemään lohen toisen suusta.


Tutustumme myös erittäin kauniiseen emokarhuun, jolla on kaksi pientä poikasta. Nyt minun pitää nipistää itseäni, sillä mitä oikein tapahtuu. Emo tuo pojat leirimme läheisyyteen ”päivähoitoon”, puhahtaa pari kertaa ja lähtee sitten kalaan. Poikaset jäävät käskystä rannalle leikkimään ison luun kanssa. Välillä ne ottelevat keskenään, tähyilevät emon liikkeitä ja kun se saa saaliin, uivat sen luo. Tämä toistuu kolmena päivänä, ja oppaamme arvelee, että emo luottaa siihen, etteivät vieraat urokset halua tulla meidän lähellemme, ja näin poikaset ovat turvassa.

Valokuvaaminen on hyvin intensiivistä, kun koko ajan joka puolella on kalastavia karhuja.


Äiti ja lapsi tutkivat meitä kuvaajia

Pikku karhukkaat olivat meidän lähellä päivähoidossa sillä aikaa kun emo kalasti




Nuori uros näyttää rannalla aivan takkahuoneen lattiataljalta

Karhun päiväuni

Alkujännitykseni on jo ajat sitten kadonnut, mutta tiivistyy taas äärimmilleen, kun luonto kutsuu: ryhmässämme on kolme naista. Kohtelias aseistettu vartijamme käy ensin metsikössä hätyyttelemässä mahdolliset karhut pois, minkä jälkeen saamme liittyä hänen seuraansa. Siinä me kolme rouvaa sitten kyykimme haulikkomiehen vartioidessa vierellä polulla, josta on juuri poistunut iso ruskea karhu! Valitettavasti vuoden luontokuvaa tästä tilanteesta ei otettu.


Paluumatkamme Petropavlovskiin tapahtuu pitkän kaavan kautta. Kamchatkan sää on hyvin sumuista ja tuulista, joten helikopterilennot ovat aina epävarmoja. Siksi me luotammekin maakuljetukseen. Ensin 12 kilometriä kävelyä tieuralle ja matkalla kolme karhukohtaamista. Sitten ajamme 14 tuntia 500 kilometrin matkaa 6-vetoisella kuorma-autolla ”tieuraa” pitkin kaupunkiin. Tieura on syntynyt kun on vain alettu ajamaan pitkin rantadyynejä, joen pohjia ja alavaa soistunutta entistä merenpohjaa. Pari kertaa ylitämme merenlahden lossilla.


Kuriilinjärvellä tuulee usein, mutta me olimme onnekkaita ja saimme kokea hienot tyynet aamut

Järvelle lennetään pari tuntia Petropavlovskista Mi8 helikopterilla. Mukanamme oli kaikki varusteet ruokatarvikkeista lähtien, myös astiat, teltat, makuupussit ja oma kokki

Telttaleiri oli aidattu sähköaidalla ja se ympärillä kulkivat karhut jatkuvasti. Ruokailut ja kokkaaminen suoritettiin puisessa mutterikodassa. Aidan ulkopuolelle ei ollut mitään asiaa ilman aseistettua vartijaa.

Valokuvauspaikoilla karhut kulkivat ohitsemme jopa 3 metrin etäisyydeltä. Mukana oli koko ajan 2 aseistettua vartijaa.


14 tunnin paluumatkan kulkuneuvo oli 6 –veto kuorma-auto. Sitä ennen käveltiin 12 kilometriä autolle joka odotti ajouran päässä.

Automatkalla näemme vielä kymmenen karhua lisää: useimmiten iso ruskea pää pilkistää rantaheinikosta.


Pelkästään Kuriilinjärven alueella elää noin tuhat karhua ja koko Kamchatkalla yli 10 000 yksilöä. Se onkin Venäjän tiheintä karhualuetta. Kamchatkan karhu (Ursus arctos beringianus) on ruskeakarhun alalaji ja niistä suurin, sillä uros voi painaa jopa 650 kg. Kamchatkan karhun sanotaan olevan myös ruskeakarhuista lempeimmän. Se on helppo uskoa, vaikka ensimmäisenä päivänä minua pelotti ja sydämeni löi tuhatta. Seuraavana päivänä en edes enää muistanut, että nämä ovat ”karhuja”. Viimeisenä päivänä tuli kyynel silmään kun tiesin, ettei tätä kokemusta ehkä enää ikinä tule uudelleen. Näille lempeille jättiläisille oli vaikea sanoa hyvästit.







2,321 katselukertaa